Olen siis jo aloittanut eteisen kasvojenkohotuksen maalaamalla mintunvihreät seinät piiloon, asentamalla peilin ja ostamalla vaatekaapin ja valaisimet. Lattiat, listat, ovet ja katto saavat uuden ilmeen kylppäriremontin jälkeen. Todennäköisesti seinätkin saavat jollain tapaa väriä jossain kohtaa. Saa nähdä, mitä sitä keksii, kun vauhtiin pääsee. :)

 

Toinen kissamme Lilo, Maine Coon neiti 5v, on ominut eteisen maton itselleen. Se on ihan sama, kuinka monta kertaa päivässä maton imuroi, siinä on uudelleen karvoja viiden minuutin päästä imuroinnista. Lisäksi Lilo käyttää mattoa liukualustana, kun iltavilli yllättää. Se siis juoksee huoneita ympäri, kaahottaa eteiseen ja liukuu maton avulla metrin verran eteenpäin. (Ei-kissaihmisille tiedoksi, että iltavilli voi tulla mihin aikaan vuorokaudesta vain, mutta iltaisin sen tulo on vakio).

Blogiin6-normal.jpg

Pikkupesuja.

Blogiin5-normal.jpg

Alla Jyskistä ostettu iso peili. Se tulee aika ajoin alennukseen, joten odottelin siihen saakka, kun mainos taas kolahti postilaatikkoon ja kävin hakemassa peilin 40€ hintaan. Hain toisen samanmoisen vaatehuoneeseen. 

blogiin3-normal.jpg

blogiin2-normal.jpg

Odotan kovasti, että päästään tuosta tummuneesta puunsävystä eroon. Tulee niin mökkimäinen fiilis siitä.

blogiin-normal.jpg

Eteisen valaisimet. Näissä  oli alkuun niin tehokkaat lamput, että tuntui kuin olisi leikkaussalissa ollut, mutta olemme vaihtaneet niitä vähän vähemmän tehokkaisiin sitä mukaa, kun ne ovat poksahdelleet. Kauniit ne on, ainakin minusta.

blogiin4-normal.jpg